
Tervaväylän koulun Lohipadon yksikkö sai lokakuussa uudet tilat Oulun keskustan tuntumasta. Lennokkaan näköinen uudisrakennus istuu ympäristöönsä kuin se olisi aina ollut siellä.

Turun yliopiston taiteen tutkimus on saanut upeat uudet tilat rakennushistorialtaan merkittävästä Sirkkalan kasarmikorttelista. Se on osa yliopiston keskustan kampusaluetta, joka muodostuu kolmesta osasta: Yliopistonmäen kampuksesta, Kasarmialueen kampuksesta ja Kupittaan alueen kampuksesta. Vastavalmistunut Sirkkalan kasarmialue sijaitsee yliopiston Kupittaan kampusalueella ja on sikäli aivan keskeisellä paikalla yliopiston kampuskokonaisuutta ajatellen

Tietotien päässä Valkeakoskella sijaitsee lukio, jota on käyty katsomassa ulkomailta saakka. Uutta ja modernia, 2000-luvun oppimiskäsitystä huokuva ja sitä välittävä lukiorakennus on avoin, yhteisöllinen, avara ja samalla viihtyisä.

Pitkään valmisteltu ja tämän vuoden syyskuussa valmistunut rakennuskokonaisuus Sipoon Söderkullassa toteutui kunnan ja päivittäistavarakaupan yhteishankkeena. Se täyttää tiukat ympäristötavoitteet sekä sisältää vaativaa tekniikkaa ja monimuotoisia rakenteita.

Viime kesäkuussa Söderkullaan valmistunut Sipoonlahden koulu on muun muassa sisäilman laatutasoltaan ja AV-tekniikaltaan selvästi minimitasoa parempi. Myös arkkitehtonisesti ja rakenteiden monimuotoisuuden suhteen koulu erottuu valtavirrasta edukseen.

Helsingin Ruskeasuon bussivarikon uudistaminen on valmistunut. Kaupungin kiinteistöhallinto halusi vapauttaa varikkotontin Mannerheimintien reunassa olevia tonttialueita uusille liike- ja toimistorakennuksille. Supistetun varikkoalueen vanhat rakennukset purettiin ja tilalle tehtiin uusi yhdistetty hallirakennus bussien huoltokorjaamolle ja salibandyhallille sekä pienempi erillinen vuorokausihuoltorakennus. Samalla koko bussivarikon järjestelyt uusittiin.

Jatkoksi julkisten rakennusten sarjaa Helsingin Laajasalossa valmistui yhdistetty päiväkoti- ja leikkipuistorakennus. Kompakti ja raikas rakennus mahduttaa sopusointuisesti monia toimintoja saman katon alle.

Sama tahti on askelten, kun katsoo hoivakodiksi peruskorjattua 1930-luvun sotilassairaalaa ja sen viereen noussutta uutta toimistotaloa, Tilkan Viuhkaa. Linjakas funkisarkkitehtuuri sopi hyvin uuteen toimistorakennukseen, jossa tietomallinnusta hyödynnettiin suunnittelun ohella myös työmaalla.

Nikkarin koulu laajeni sisäänpäin, kun laajennustyöt keskittyivät koulun keskelle. Tässä oli ennen matala ruokala-alue, jota laajennettiin ylöspäin. Uutta tilaa laajennustöiden yhteydessä rakennettiin keskiosan lisäksi liikuntasalin kylkeen tulleeseen uuteen väestönsuojaan.

Vantaan Koivukylän keskustaan avattiin marraskuussa uusi K-Citymarket kauppakeskus yhdeksän oheismyymälän kera. Uudisrakennus nousi Koivukylän tulevan keskusta-aukion tuntumaan. Kauppakeskus on vastaus erityisesti pääradan asukkaiden kasvaviin tarpeisiin. Sen vaikutusalueella asuu noin 50 000 ihmistä.