
Espoon Niittykummun If-talolla on juuret suomalaisessa vakuutushistoriassa. Tontille rakennettiin Aarne Ervin suunnittelema Keskinäisen Vakuutusyhtiö Kalevan pääkonttori vuonna 1971. Nyt valmistuneeseen uudisrakennukseen liittyvä Suomen ensimmäinen maisemakonttori on ajanmukaistettu, ja työympäristön viihtyvyyteen ja akustiikkaan on panostettu.

Espoon keskukseen puiston ja virastotalojen rajapintaan saatiin ruotsinkielinen yläaste tyydyttämään kasvavia oppilasmääriä. Ala-asteen yhteyteen rakennetut uudet tilat sulautuvat hienostuneesti niin hallintorakennusten naapuriksi kuin 1950-luvun koulurakennuksen kumppaniksi. Espoonjokilaakson vanha kulttuurimaisema kivikirkkoineen ja puistoineen avautuu oppilaille vastavalmistuneen yläasteen ikkunoista.

Espoon Tapiolassa sijaitsevan urheilukeskus Esport Centerin viereen on kohonnut mielenkiintoinen rakennus: punaista, sinistä ja keltaista hohtava urheiluareena pitää sisällään täysimittaisen jalkapallokentän, juoksuradat kolmessa tasossa, kuntosalin sekä kenttiä salibandyä, koripalloa ja lentopalloa varten.

Yli kymmenen hehtaarin laajuinen, katettu kaupunkimiljöö kätkee suojaansa modernit ostosmahdollisuudet taistellen samalla kauppakeskusten tylsyyttä vastaan tuoreella konseptilla, jossa ihminen halutaan nähdä muutoinkin kuin vain ostavana asiakkaana. Helsinki-Tampere moottorien varteen Lempäälän Marjamäen alueelle kohonnut kaupan keskittymä on niin suuri, että sillä on vetovoimaa myös matkailukohteena. Tampereelle on matkaa 12 kilometriä ja puolen tunnin ajomatkan sisällä asuu noin puoli miljoonaa suomalaista. Kun Ideapark avattiin joulukuun alussa, olivat kaikki tilat käytössä.

Muistatteko, mikä kansainvälinen kuljetusalan konserni on kansainvälisen F1-moottoriurheilusirkuksen yhteistyökumppani? Aivan oikein: DHL haluaa profiloitua formulamaailman teknologiseen edistyksellisyyteen, nopeuteen ja tehokkuuteen.

Ympäristön vaatimusten muuttuessa yritykset muuttavat tarvittaessa toimintojaan vikkelästi. Silloin seinät eivät saa olla tiellä. Nokian Karaportin uudisrakennukset ovat yksi vastaus muunneltavuuden tarpeen asettamiin haasteisiin.

Joensuun yliopistokampuksen uusin täydennys, Aurora 2 on ollut tuotemallinnuksen pilottikohde. Tänä vuonna maailmassa rakennetaan 40 hanketta tuotemallinnuksella, näistä Suomessa on viisitoista. Aurora 2 on suomalaisista hankkeista pisimmälle viety, ja maailmanlaajuisestikin alan kärkeä.

Luokkahuoneet eivät riitä taideaineiden opiskeluun, vaan tarvitaan myös oikein suunniteltuja työpajoja. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan suunnitteluun osallistuivat myös tilojen tulevat käyttäjät.

Suomessa tornitaloja on noussut maanmerkeiksi harvakseltaan. Helsingin Vuosaaressa sijaitsevan As Oy Cirruksen rakentaminen on siis ymmärrettävästi puhuttanut paljon niin ammattilaisia kuin kadunkulkijoitakin.

Espoon Aurorakodin kaivatessa lisätiloja asetti ympärillä levittäytyvä arvokas kartanopuutarha esteen. Luonnonsuojelualueelle ei sopinut rakentaa. Ratkaisuksi löytyi kaupungin omistama päiväkotitontti tien toiselta puolelta. Uudisrakennus nousi paikalle kaavamuutoksen ansiosta. Toteuttamisen edellytyksenä oli huoltotunneli, joka yhdistää uudisrakennuksen vanhaan Aurorakotiin ja varmistaa sujuvan toiminnan välimatkasta huolimatta.