
Stén-Kimet –konsernin uusi teräspalvelukeskus valmistui Nurmijärvelle kuluvan vuoden kesäkuussa. Toiminnallisuutta korostavista lähtökohdista suunniteltu keskus hyödyntää erityisen kehittynyttä talotekniikkaa.

NCC:n runsaat 20 vuoden ajan kehittämä Business Park –kiinteistöjen verkosto täydentyi alkuvuodesta, kun K Oy Plaza Pilke –toimistorakennus valmistui Vantaan Veromieheen. Aiemmista Business Parkeista Pilke poikkeaa siinä, että se on energiapihi ja sisustusarkkitehtuuriltaan korkealaatuinen.

Vaisala Oyj:n pääkonttori tuotanto- ja toimistotiloineen on sijainnut 1950-luvulta lähtien Vantaanlaaksossa samalla tontilla. Tuorein laajennus on helmikuussa käyttöönotettu uusi toimistorakennus, jonka suunnittelussa ja toteutuksessa on sovellettu poikkeuksellisen korkealaatuista talotekniikkaa.

Yli 80 vuotta vanha funkiskiinteistö Helsingin eteläisessä kantakaupungissa koki täydellisen muutoksen Peabin 1,5 vuotta kestäneessä peruskorjausurakassa. Muun muassa kirjasto- ja opetuskäytössä aikanaan toiminut kiinteistö oli tyhjillään ja purku-uhan alla, mutta perustajaurakoitsija päätti jalostaa sen yksilöllisiksi kerrostaloasunnoiksi.

Erityisesti autojen varaosa- ja tarvikekauppaan keskittyvä Broman Group Oy vastaanotti marraskuun lopussa uuden logistiikkakeskuksensa pääurakan Hyvinkäällä. Bruttoalaltaan lähes 14 000 neliömetrin halli valmistui tontin infra- ja talotekniikkatöineen vain kahdeksassa kuukaudessa.

Paria vuotta vaille kuusikymppisen Kannaksen lukion tilat muuntuivat perusteellisesti toissa syksynä valmistuneen hankkeen myötä. Korjaustyöt toteutettiin alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen.

Mikkelin keskustan vetovoima koheni kerralla, kun vanhaan funkistaloon rakennettu ja siitä laajennettu Kauppakeskus Akseli avasi viime jouluksi ovensa. Samalla saivat vauhtia kävelykeskustan toteutus ja toriparkin rakentaminen.

Pitkään valmisteltu ja tämän vuoden syyskuussa valmistunut rakennuskokonaisuus Sipoon Söderkullassa toteutui kunnan ja päivittäistavarakaupan yhteishankkeena. Se täyttää tiukat ympäristötavoitteet sekä sisältää vaativaa tekniikkaa ja monimuotoisia rakenteita.

Viime kesäkuussa Söderkullaan valmistunut Sipoonlahden koulu on muun muassa sisäilman laatutasoltaan ja AV-tekniikaltaan selvästi minimitasoa parempi. Myös arkkitehtonisesti ja rakenteiden monimuotoisuuden suhteen koulu erottuu valtavirrasta edukseen.

Espoossa heinäkuussa valmistunut peruskoulurakennus edustaa uutta suunnittelukulttuuria, jonka mukaisesti arkkitehtoniset ratkaisut ja materiaalivalinnat tukevat rakennuksen energiataloudellisia tavoitteita.